"Ensi kesänä aion olla bikinikunnossa. Pikkujouluihin mennessä laihdutan kymmenen kiloa. En osta yhtään uutta vaatetta, koska minulla on kaapissa hyllytolkulla tavoitevaatteita. Seuraavan kerran kun nähdään, aion olla jo paljon hoikempi. Nyt minulla alkaa Uusi Elämä."
Näitähän riittää. Minun ongelmani laihduttamisessa ei ole koskaan ollut se aloittaminen. Saan helposti nostatettua ilmoille sellaisen uhon oman pääni sisällä, että heikkopäistä jo hirvittäisi. Saman tien merkkaan kalenteriin viikon pudotustavoitteen, ja lasken kuinka monen viikon (tai oikeastaan kuukauden) päästä olen tavoitepainossani. Ihan älyttömän helppoa. Nyt vaan sitten aletaan kuntoilla enemmän, syödään terveellisemmin ja kieltäydytään kaikista turhista herkuista - ja laihdutaan.
Mutta...kun nyt miettii tämän aamun vaakalukemaa tai kurkkaa peiliin, niin rohkenen varovaisesti epäillä, että viimeisinkään projekti ei ole mennyt ihan nappiin. Monipuolisuuden puutteesta ei varmastikaan ole kyse, sillä laihdutushistoriani pitää sisällään melko vaikuttavan kokoelman erilaisia "kampanjoita", joita on yhdistänyt pyrkimys saada kyseistä ruhoa reippaasti pienemmäksi.
Tänä aamuna kävin vaa'alla. Painoindeksini on nyt 32,3. Olen siis merkittävästi lihava. Tavoitteeni on saada lukema sellaiseksi, että ensimmäistä kertaa aikuisikäni aikana voin tituleerata itseäni normaalipainoiseksi. Siihen olisi matkaa 23,3 kg. Hitto vie, nyt se lähtee! Mittasin vielä vyötärönympärykseni: 113 cm...kerrassaan järkyttävää. Kauaksi jäädään suosituksista... Mutta vielä se siitä pienenee!
Silläkin uhalla, että minua ei oteta tälläkään kertaa vakavasti: Nyt se alkaa. Minun Uusi Loppuelämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti