Viikko 8

Saavutetut linjat:
paino: -0,5 kg     yhteensä: -2,4 kg
vyötärö: -0 cm    yhteensä: -5,0 cm
BMI: 31,5 (merkittävä lihavuus)

Kovin on hiljaiselolla ollut tämä blogitouhu viimeiset pari viikkoa... Pitkän tauon jälkeen alkaneet työt ja sen myötä arjen totaalinen muuttuminen ovat vieneet mehuja, vaikka onkin niin kivaa olla taas vaihteeksi töissä. Onneksi paino ei sentään ole noussut, vaan pientä - suorastaan minimaalista - laskua on havaittavissa.

Liikuntaa olen onnistunut jonkin verran lisäämään, suorastaan pienen pakon edessä. Olen sopinut ystäväni kanssa osallistumisesta juoksutapahtumaan, joka on viikon päästä... Vedonlyönnin seurauksena osallistuin siihen ekaa kertaa jo viime vuonna, ja meinasin kuolla. 10 kilometriä juosten sillä elopainolla varustettuna tuntui universumin typerimmältä ajatukselta! No, koska en suostunut luovuttamaan jo etukäteen, yritin pikkuhiljaa opetella hölkkäämään lenkillä. Yhdessä sovittiin, että aikatavoitteen sijaan pyritään siihen, että jokainen askel on juoksuaskel. Ja vastoin kaikkia ennako-oletuksia, siihen päästiin! Välillä tosin vauhti oli sitä luokkaa, että konttaamalla olisi päässyt meistä ohi, mutta juoksuaskelia silti. Ystäväni lojaalina naisena juoksi minun tahtiani, vaikka hänellä olisi varmasti ollut paukkuja kovempaankin menoon.

Viime syksynä päätin, että vuoden päästä sama aika, sama paikka ja sama matka, mutta painoa rutkasti vähemmän. No, suunnittelin kyllä suurempaa painoeroa kuin se tämänhetkinen 4 kiloa... Mutta nyt siis olen taas hölkännyt - lähinnä sellaisia 5 kilometrin lenkkejä. Viikko sitten yllätin itseni totaalisesti jaksamalla juosta yhteen menoon reilut 9 km! Eli tämän projektin myötä kunto on varmasti kasvanut, mutta turhauttaa ettei se vielä paljon näy vaa'an lukemissa. Päätin kuitenkin ajatella, että sen täytyy olla lihasta...

Iso asia

"Äiti, miks aikuisilla on isot tissit ja iso maha?"
"No aikuisilla naisilla on isommat tissit että jos ne saa joskus vauvan niin se vauva voi imeä maitoo niistä tisseistä."
"No entäs miks aikuisilla on iso maha?"
"Eihän kaikilla aikuisilla oo isoo mahaa."
"Mut miks sulla on?"
...niinpä.

Viikko 6

Saavutetut linjat:
paino: -0,4 kg     yhteensä: -1,9 kg
vyötärö: -0 cm   yhteensä: -5,0 cm
BMI: 31,6 (merkittävä lihavuus)

H i d a s t a  on... ja turhauttavaa. Työt alkoivat tällä viikolla taas piiiiitkän tauon jälkeen, ja laihduttamiseen keskittyminen on jäänyt vähän vähemmälle. Vaikka jos tavoitellaan pysyvää elämäntapamuutosta, niin ei kai siihen laihduttamiseen pitäisi niin kamalasti keskittyäkään, niin olen jostakin lukenut. Yhden päätöksen tein töihin liittyen: käytän kolmekerroksisessa talossa vain portaita, en lainkaan hissiä. Paitsi jos on hätätilanne, tai olen kamalasti myöhässä...

Sisäistä myllerrystä

Parin päivän päästä alkaa työt. Olen ollut kotona murusteni kanssa viimeiset viisi vuotta, lukuunottamatta joitakin lyhyitä sijaisuuksia. Ihan hurjalle tuntuu, miten nopeasti aika on mennyt! Vastahan minä sain ensimmäisen pienen syliini... Eikä siitä ole kuin hetki, kun puhalleltiin lääkärin vastaanotolla ja yritettiin sulattaa sitä uutista, jonka ultra oli juuri paljastanut: meille oli tulossa kaksoset.

Nyt ensimmäinen kullanmuru on jo kohta 5-vuotias, ja pikkusiskotkin 2½. Äiti ei tietenkään ole vanhentunut yhtään, korkeintan muutama harmaa hius on viime vuosina saattanut ilmaantua neitokaisten touhuja seuratessa... Kun odotin Neiti-melkein-5-veetä, ajattelin olevani ehkä vuoden verran kotona, ja palaavani sitten töihin, koska minähän tulisin varmasti kaipaamaan aikuisseuraa ihan kamalasti. Mutta kuinkas sitten kävikään. En raaskinutkaan lähteä, sillä viihdyin kotona tosi hyvin. Ymmärsin kyllä myös niitä ystäviä, jotka palasivat töihin jo aiemmin - tämä jos mikä on asia, johon ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Jokainen perhe tekee sen ratkaisun, mikä on paras heidän perheelleen.

Ehdin olla pienen pätkän töissä esikoisen ollessa pieni, kun hän oli mummolla hoidossa. Pikkusiskojen ollessa pieniä en voinut ajatellakaan lähteväni tekemään edes keikkaa. Tai niin ainakin oletan, varma en ole, koska muistikuvia ekasta vuodesta on aika niukanlaisesti... ;) Isosisko oli 2v 2kk kun pikkusiskot asettuivat taloksi, joten hulinaa riitti. Meidän perhe oli kuitenkin niin onnellisessa asemassa, että lähietäisyydellä oli vankka tukiverkosto, joten väsymys ei päässyt ylivoimaiseksi, kun apuvoimia (ja -sylejä ja -käsiä) oli tarjolla.

Töihin lähtö tuntui pitkään tosi kaukaiselta ajatukselta. Ainakin nyt tuntuu, että meidän perheen lapsiluku on täynnä, joten halusin olla kotona pitempään. Vasta viime keväänä alkoi tuntua siltä, että vaihtelu tähän kotiarkeen voisi tehdä hyvää. Nyt parina viimeisenä lomapäivänä tunteet myllertävät haikeudesta jännitykseen  ja huoleen siitä, miten poikki sitä alkuun tulee olemaan. Päällimmäisenä kuitenkin on innokas uteliaisuus uutta kohtaan. Kyllä arki varmasti vähitellen rutinoituu kunhan kaikki ehdimme tottua uuteen tilanteeseen.

Aika aikaansa kutakin. :)

Illan torkku aamuvirkkuna

JEEEEE!!! Tänä aamuna sain itseni ylös niin, että ennätin polkea crossarilla puoli tuntia, käydä suihkussa ja nauttia vielä hetken omasta ajasta ennen kuin muruset heräsivät. Tuli tosi hyvä mieli ja tyytyväinen olo. :)

Olen menossa illalla tapaamaan muita kaksosten vanhempia, joten lenkkeily olisi kyllä jäänyt tältä illalta. Jos pääsen ajoissa kotiin, voisin tietysti koettaa vielä tsempata ja polkea toiset puoli tuntia... Hyvä minä! :)

Reipasta aamua?

Olen vakaasti päättänyt ujuttaa liikunnan tavalla tai toisella arkeeni myös sen jälkeen, kun työt parin päivän päästä alkavat. Ainakin alkuun tuntuu, ettei ehkä illasta heti kotiin tultua raaski lähteä lenkille (ainakaan joka päivä), kun kullanmurut kaipaavat huomiota. Sitäpaitsi ei ehkä myöskään jaksa. Eli vaihtoehtona on sitten joko liikkua kun lapset nukkuu, liikkua lasten kanssa tai liikkua aamulla ennen töihin lähtöä. Tuo viimeisin vaihtoehto kuullostaa lähes kidutukselta tällaisesta iltavirkusta aamun torkusta.

Mutta: rajojaan on hyvä välillä kokeilla. Sitä paitsi joskus muinoin kesäaikaan vuosia sitten, kun esikoinen oli pieni, lähdin joskus lenkille ennen miehen töihin menoa. Opiskeluaikaan puolestaan kävimme ystävän kanssa joka keskiviikko vesijumpassa, joka alkoi 6:30. Herätessä ensimmäinen ajatus oli äärimmäinen epäusko - kuka hullu siihen aikaan nousee vapaaehtoisesti??? Mutta voi että oli koko päivän mahtava olo!

Eilen illalla hilasin crosstrainerin jo valmiiksi olohuoneeseen ja dvd-soittimen päälle ensimmäisen kauden Rimakauhua ja rakkautta. Vakaa aikomukseni oli alkaa totutella tulevaan vuorokausirytmiin, ja herätä 6:30 kun lapset vielä (oletettavasti) nukkuvat. Suunnitelmana oli polkea crossarilla ainakin puoli tuntia Rimiksen tahdissa.

Suunnitelma eteni suunnitellusti siihen saakka, kun kello soi. Sen jälkeen taistelin saadakseni silmäni pysymään auki. Lopulta kampesin itseni istumaan sängylle, ajatuksena siirtyä alakertaan ja treenaamaan. Näin kuvittelinkin tapahtuvan, kunnes tajusin makaavani nyt mahallani sängyllä. Edelleen. Sitten viereeni kömpi yksi kullanmuru, ja päätin olevan viisasta odottaa vielä hetki, että neiti ehtii nukahtaa eikä havahdu siihen kun tämä reipas äiti rynnistää alakertaan.

Seuraava havainto oli se, että kaksi muuta kullanmurua kiipeää samaan sänkyyn, ja kello näyttää yli yhdeksää. Eli tänä aamuna ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Huomenna uusi yritys - crossari ja Rimakauhua ja rakkautta ovat edelleen valmiusasemissa. Toivottavasti minäkin liityn aamulla seuraan. Jonkun verran aikaista aamuherätystä ehkä tietysti loiventaisi se, jos olisi mennyt ajoissa nukkumaan. Nyt unille.

Suurin Pudottaja

Rakastan muodonmuutosohjelmia. Tarkoitan kaikkia niitä hömppäjuttuja telkkarissa, joissa muutetaan kotia uuteen uskoon, poistetaan ulkonäöstä 10 vuotta 10 päivässä, tehdään heterosta ja hänen kodistaan hemaiseva ja sitä rataa. Eihän niitä voi parhaalla tahdollaankaan miksikään asiaohjelmiksi kehua, mutta joku niissä silti koukuttaa niin, etten malta lähteä telkkarin äärestä ennen kuin näen lopputuloksen.

Muodonmuutosten ekstriimiä ainakin jossain mielessä on Suurin Pudottaja. Tietenkään siinä ei ihmeitä tapahdu kymmenessä päivässä, mutta pitemmällä ajanjaksolla kyllä. Tai no jos viikossa lähtee 6 kiloa, niin kai sitä jo jonkin sortin ihmeeksi voi kutsua. Jollain lailla se motivoi - tekee mieli lenkille tai ei ehkä tule syötyä sitä keksipakettia. (Ainakaan kokonaan.) Samalla kyllä myös huomaan vertaavani kilpailijoita itseeni tyyliin: "Onneksi en sentään ole noin iso." Mutta myös: "Miten tuo voi painaa yhtä paljon kuin minä, vaikka näyttää kyllä paljon isommalta??" (Sitten päätän ajatella, että kyseisen henkilön täytyy olla minua huomattavasti lyhyempi.)

Myös Suurimmassa Pudottajassa odotan aina eniten sitä pätkää ennen lopputekstejä, jossa näytetään, mitä pudonneelle kilpailijalle kuuluu tällä hetkellä. Kuinka paljon hän on saanut pudotettua painoaan "ranchilta" lähdön jälkeen. Tämänpäiväisessä jaksossa eräs kilpailija kertoi halustaan olla esimerkkinä muille lihaville, koska hän "on ollut aivan samassa tilanteessa kuin hekin", mutta on silti onnistunut laihtumaan 45 kiloa! Ja että "jos se on mahdollista minulle, se on mahdollista ihan kenelle tahansa!"

...Niin. On varmasti mahdollista, mutta haasteet ovat kyllä ihan eri luokkaa arjessa kuin siellä "ranchilla" jossa elämä keskittyy vain ja ainoastaan treenaamiseen ja terveelliseen ruokavalioon vailla mitään häiriötekijöitä. Melkoisena bonuksena on myös (ihana) personal trainer, jollaiseen ei ihan joka tytöllä olekaan varaa. No, silti sarja koukuttaa minua, mutta lohdullista oli katsella tänään viimeksi pudonneen kilpailijan kuulumiset kotiin paluun jälkeen. Aubrey kertoi lihoneensa takaisin 4 kiloa, koska pienten lasten äitinä ajan löytyminen treenaamista varten on äärimmäisen haastavaa. Niinpä.

Viikko 5

Saavutetut linjat:
paino: -0,4 kg     yhteensä: -1,5 kg
vyötärö: -0 cm    yhteensä: -5,0 cm
BMI: 31,8 (merkittävä lihavuus)

Voi itku miten hidasta tämä on... Nämä oli taas lukemat perjantaiaamuna. Eilen näin pitkästä aikaa vanhoja, vanhoja ystäviä ja tuttuja vuosien takaa, eikä ruoka- (saati juoma-)valio pysynyt ihan optimaalisena... Tänään on sitten tullut taas vedettyä evästä ihan kaksin käsin.

Ihan hävettää tämä laihtumistahti... Jos viidessä viikossa saa pois vaivaiset puolitoista kiloa, se tarkoittaa 300 grammaa viikkoa kohti. Onneksi edes tuo vyötärönympärys on aavistuksen pienentynyt. Toinen pientä onnistumisen tunnetta aiheuttava asia on se, että etenkin farkuissa huomaan eron - vyötä tarvitaan, muuten ei nykyinen koko tahdo pysyä päällä. :)

Ensi torstaina alkaa työt piiiiiitkän tauon jälkeen, joten arki meidän perheessä muuttuu aika radikaalisti. Jännittää vähän kaiken muun uuden ohella se, miten löydän aikaa liikuntaan. Sen aion kuitenkin tavalla tai toisella järjestää, ettei pää (ja kroppa) hajoa oman väsymyksen ja muun stressin alla.

Hemmottelua

Tällä viikolla hemmottelen itseäni, edes vähän. Tänään lunastin viimein äitienpäivälahjaksi saamani puolihieronnan, ja toinen kerta sovittiin jo ensi viikolle. Perjantaiksi olen varannut kampaajan, josta suuntaan viettämään ikiomaa aikaa kaupungille. Ihanaa.

Mietin tänään siinä hierontapöydällä maatessani, että miten se ajan löytäminen oman itsen hemmottelua varten voikin olla niin hankalaa? Päätin alkaa panostaa siihen entistä enemmän. Toki kaikenlaiset hieronnat, kampaajakäynnit, jalkahoidot ym. olisivat mieletöntä luksusta, mutta aina rahatilanne ei sen luokan hemmottelua salli. Yhtä lailla hyvän olon saisi kun avaisi yhden tai useampia niistä purnukoista, joita kylppärin hyllystä löytyy. Kuorintavoidetta, naamioita, tehokosteuttajia jne.

Hieroja totesi tänään, että "kyllä täällä selässä tosiaan olisi tarvetta hieromiseen". Sen olin toki pistänyt merkille itsekin, sen verran kankeaa liikkuminen meinaa välillä aamuisin olla. Mietiskelin tuota omasta kropasta huolehtimista ja sen hemmottelua siinä selän rutinoita kuunnellessani enemmänkin, ja ymmärsin, että itsensä tähän kuntoon päästäminen ja näiden linjojen saavuttaminen se vasta onkin suuremman luokan laiminlyöntiä omaa kehoa kohtaan.

Nyt siis otan tavoitteekseni helliä ja hemmotella kroppaani, pitää siitä parempaa huolta. Ainakin yritän muuttaa suhtautumistani siihen. Menee varmasti vielä hetki, ennen kuin näen peilistä vastenmielisten makkaroiden sijasta jotakin muuta. Ystävän. Tai ehkä matkaseuralaisen, jonka kanssa olisi tarkoitus kulkea vielä pitkä matka. Kyllähän matkanteko on mukavampaa, jos matkaseura voi hyvin, on hyvässä kunnossa eikä matkatavaraa ole tullut kerättyä liiaksi mukaan. Sitä odotellessa.

(Joissakin tapauksissa matkaseuran hyvinvointiin liittyy myös 14 kertaa kuunneltu Nalle Puh -satu, puolentoista tunnin stoppi leikkipuistossa sekä oma eväsrasia. Kaksi viimeksi mainittua allekirjoitan itsekin, etenkin kun äiti sai puolentoista tunnin kierroksen kauppakeskuksessa isin ollessa leikkipuistovahtina. Tuo Nalle Puh -satu sen sijaan sai miettimään, josko auton stereoihin voisi virittää kolmet kuulokkeet.)

Selkärankaa etsimässä

Oli pakko tulla naputtelemaan tänne edes jotain, jotta saisin itseni takaisin ruotuun. Ihana lomareissu ystävien luona takana, mutta rentoutumista oli havaittavissa myös ruokailutottumuksissa... Karkit pysyivät edelleen pannassa, mutta en tiedä voiko karkkilakon kestämisellä paljoa leuhkia, jos syö sitten ihan urakalla jäätelöä ja suklaakeksejä...

Olen huomannut, että kun vaan kiltisti käyn täällä tunnustamassa vaa'an lukemat tai pienen repsahduksen, saan paremmin ryhdistäydyttyä ja jatkettua järkevämmällä linjalla. Sekin on tullut selväksi, että ruotuun palaaminen on aina vaikeampaa, jos takana on useita liian pitkään valvottuja öitä. Kun väsyttää, mieli (ja kädet) hamuaa vaan kaapeista kaikkea mahdollisimman epäterveellistä. Tänäänkin olen jo pistänyt merkille, että ainakin pariin otteeseen on suklaakeksi vilahtanut suuhun.

Ensi viikonloppuna on eräät "kokoontumisajot", joihin mennessä tämän naisen piti olla huomattavasti pienempi. Voi että, olen niiiiiiin kyllästynyt siihen, että kalenterissa vilisevät vastaan yksi toisensa jälkeen sellaiset päivämäärät, jolloin piti mahtua tiettyyn vaatteeseen, olla tietyn verran kiloja tai senttejä pienempi jne. Ja kuitenkin peilistä kurkkii ihan joku muu. Ihan pohjimmiltaan sitä tietysti haluaisi pienentyä siksi, että jaksaisi paremmin ja olisi parempi olo, mutta pakko myöntää, että melkoinen lisäbonus olisi myös se peilistä näkyvä olemus. Siispä, kurinpalautus alkakoon!