sunnuntai 1. tammikuuta 2012

The Uuden Vuoden Lupaus

Huh, miten kauan siitä on kun viimeksi tänne olen merkintöjä tehnyt! Syksy meni ohi kamalaa vauhtia, ja taas ollaan vuoden kierrossa siinä pisteessä, kun annetaan suuria tai edes pieniä lupauksia tulevasta alkaneelle vuodelle. Eilen illalla saunassa ystävän kanssa totesimme, että jotkut asiat eivät näy muuttuvan - samoja lupauksia annetaan joka vuosi. "Tämän vuoden lopussa olen tavoitepainossani" on ehkä eilisten saunojien piirissä se yleisin.

Juuri ennen joulua kävin ensimmäistä kertaa kehon koostumusmittauksessa, ja lukemat käteen annetulla paperilla kertoivat karua kieltä. Joitakin positiivisia yllätyksiäkin sieltä löytyi, mutta pääpiirteissään viesti oli harvinaisen selvä: ala hyvä nainen panostaa enemmän oman kehosi hyvinvointiin!

Vastoin kaikkia ennakkoluulojani sitouduin mukaan kyseisen hyvinvointivalmentajan ohjelmaan, johon kuuluu proteiinipainotteinen ruokavalio. Joulun aikaan en toki (läheskään) kaikkia kiusauksia kyennyt vastustamaan, mutta arkisin ohjelma tuntuu toimivan aika mukavasti. Innolla jään odottamaan, miten ohjelma toimii minun kohdallani - toivottavasti tuloksia alkaa syntyä.

Ja ne eiliset saunojat päättivät myös yhdessä tuumin, että vuoden päästä samassa saunassa istuu kaksi normaalivartaloista naista - panoksia kovennettiin sanktioiden muodossa sen verran, ettei tee mieli epäonnistua...

perjantai 14. lokakuuta 2011

Ripaus Hollywoodia

Aloitin sitten sen liikunnan. Nimittäin kolme päivää sitten, ja vasta nyt ei enää satu joka kerta kun vaikkapa kyykistyn. Kuten usein syömisessäkin, myös liikunnassa menen helposti äärimmäisyyksiin. Siis joko lähden pitkälle lenkille, tai en lähde ollenkaan. Tai, kuten viime tiistain tapauksessa, kuukauden liikkumattomuuden jälkeen teen samana iltana ensin vähän kahvakuulaa ja sitten vielä päätän uhoa uhkuen aloittaa kotijumpan, jota KG-lehdessä mainostettiin Hollywood-tähtien suosimaksi. Siispä teen urhoollisesti kaikki ne 300 toistoa, jotka koostuvat punnerruksista, haarahypyistä, askelkyykyistä, kyykkyhypyistä ja ties mistä. Enkä seuraavina päivinä kykene istuutumaan, kyykistymään tai nousemaan portaita irvistämättä. (Onneksi töissä on hissi!)

Kyseinen setti pitäisi tehdä pari kertaa viikossa, ja edistymistä voi seurata mittaamalla kuinka paljon aikaa jumpan läpivienti vaatii. Ehkä jonkunlaisena mittarina voisi toimia myös se, kuinka pian edellisen kerran jälkeen jumpan voi kuvitella tekevänsä uudestaan.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Tekosyitä ja jälkiviisautta

Flunssa alkaa pikkuhiljaa ehkä väistyä, ja toiveissa olisi päästä liikkumaan. Kummallista, miten se aina menee niin, että kun on sairaana tai muuten estynyt lähtemään vaikkapa lenkille, niin silloin sinne olisi kamala hinku. Ja sitten taas kun arki rullaa ihan normaaleissa uomissa, ja lenkille olisi hyvinkin mahdollisuus lähteä, niin tekosyitä alkaa löytyä. Niin kuin esimerkiksi että taidan kuitenkin leipoa pullaa sen ajan, kun pakastimessa on vierasvaraksi vain mustikkapiirakkaa. Tai että kohta tulee kuitenkin jo niin pimeä. Tai voi vaikka alkaa sataa. Tai ehkä on käytävä feisbuukissa katsomassa, onko tutuille sattunut jotakin mullistavaa.

Vähän samaan tyylin huomaan ajattelevani laihduttamisesta ja etenkin laihtumisesta. Näin 10 vuotta jälkikäteen sitä miettii, että miten sitä ei saanut niitä kiloja silloin opiskeluaikana pois, kun asui yksin ja oli kaikki illat vapaita liikkumiseen. Tai silloin kun oli vasta yksi lapsi, jonka kanssa oli helppo käydä pitkillä vaunulenkeillä. No, itse asiassa silloin kyllä sainkin raskauskilot pois, mutta vielä jäi silti ylimääräistä. Tai kun olin monta vuotta kotona lasten kanssa, ja oli helppo lähteä hyvällä omalla tunnolla lenkille illalla kun mies tuli töistä, kun oli päivän touhunnut kullanmurujen kanssa. Nyt töiden jälkeen tuntuu, että ei raaskisi enää lähteä lasten luota lenkille, kun on jo päivän ollut poissa. Ja sitä paitsi on itsekin kamalan väsynyt. Mutta joku ratkaisu siihenkin pitäisi löytää. Sitä odotellessa...

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Uusia askelmerkkejä ja yllytyshullu ystävä

Voi hitto sentään. Viisi viikkoa olen pakoillut blogiani, ja hyvin pitkälti saman aikaa on laihdutusprojekti mennyt päin seiniä. Ympyrä on sulkeutunut myös siltä osin, että ne pari kolme kiloa, mitä kesällä sain pois, ovat tulleet jotakuinkin sadan gramman tarkkuudella takaisin.

Arki on muuttunut siis melko totaalisesti tässä perheessä minun töihin lähtoni seurauksena. Pyhästi vannoin vielä alkusyksystä, etten unohda projektiani vaan muistan syödä järkevästi ja liikkua riittävästi myös syksyn tullessa. Ja paskat. No, ehkä se perusruoka onkin ollut ihan terveellistä, mutta sitten se napostelu ruoka-aikojen välillä...

Nyt siis taas yritetään päästä takaisin oikeille raiteille. Leipomista en jätä vieläkään, koska kyllä ihminen jotakin terapiaa tarvitsee rentoutuakseen... Ehkä yritän kuitenkin vähän kiinnittää huomiota siihen, mitä leivon ja millaisista aineksista. Eilen tein ihanaa omenapiirakkaa - oikein kuidukasta sellaista - ja viikonlopuksi haaveilen ruisleipäprojektista (josta on aiempaa kokemusta tasan yksi kerta).

Liikunta on jäänyt ihan täysin viime viikoilta lukuunottamatta hyötyliikuntaa. Viimeiset pari viikkoa on mennyt flunssan kourissa, mutta sitä ennen aikaa ei tuntunut löytyvän millään. Tiedetään, se on vain järjestelykysymys, jonka aion ensi töikseni järjestää kuntoon kunhan saan itseni terveeksi.

Tällä blogilla on kummallinen vaikutus. Jo se motivoi, että tänne käy silloin tällöin kirjoittelemassa. Sitä paitsi, nyt minulla on taas uusi motivaation lähde! Jos minulla olisi varaa, palkkaisin itselleni personal trainerin itseäni patistelemaan - niin typerältä kuin se kuullostaakin, luulen, että tarvitsen myös jonkun "ulkopuolisen paineen" pysyä ruodussa. Nyt minulla on sellainen! Se lähti ihan vitsistä tyttöjen illassa, jossa heitin yhdelle rakkaalle ystävälle ehdotuksen "haasteesta", jossa en ole itse onnistunut tähän päivään mennessä. "Ajattele, mikä meriitti se sulle olisi jos saisit minut laihtumaan, kun minä en ole siinä onnistunut 15 vuodessa!" No joo, toki tajuan, että minullakin tulisi olemaan siinä projektissa jonkinlainen rooli, mutta muutaman viinilasin jälkeen tuli ehkä vähän yksinkertaistettua asioita... ;)

Ja mikä minua odottikaan sähköpostissa pari päivää sitten: viesti otsikolla "Uusi elämä: viikko 1"! Ihan mahtava juttu! Yllytyshullu (?) ystävä olikin ottanut haasteen vastaan, ja minä sain heti "kotiläksyjä" liittyen suhtautumiseeni ruokaan. Monenlaista olen minäkin kokeillut, joten antaa tulla vaan! Ihan innoissani taas kerran olen - tänks mai frend! :)

lauantai 27. elokuuta 2011

Viikko 8

Saavutetut linjat:
paino: -0,5 kg     yhteensä: -2,4 kg
vyötärö: -0 cm    yhteensä: -5,0 cm
BMI: 31,5 (merkittävä lihavuus)

Kovin on hiljaiselolla ollut tämä blogitouhu viimeiset pari viikkoa... Pitkän tauon jälkeen alkaneet työt ja sen myötä arjen totaalinen muuttuminen ovat vieneet mehuja, vaikka onkin niin kivaa olla taas vaihteeksi töissä. Onneksi paino ei sentään ole noussut, vaan pientä - suorastaan minimaalista - laskua on havaittavissa.

Liikuntaa olen onnistunut jonkin verran lisäämään, suorastaan pienen pakon edessä. Olen sopinut ystäväni kanssa osallistumisesta juoksutapahtumaan, joka on viikon päästä... Vedonlyönnin seurauksena osallistuin siihen ekaa kertaa jo viime vuonna, ja meinasin kuolla. 10 kilometriä juosten sillä elopainolla varustettuna tuntui universumin typerimmältä ajatukselta! No, koska en suostunut luovuttamaan jo etukäteen, yritin pikkuhiljaa opetella hölkkäämään lenkillä. Yhdessä sovittiin, että aikatavoitteen sijaan pyritään siihen, että jokainen askel on juoksuaskel. Ja vastoin kaikkia ennako-oletuksia, siihen päästiin! Välillä tosin vauhti oli sitä luokkaa, että konttaamalla olisi päässyt meistä ohi, mutta juoksuaskelia silti. Ystäväni lojaalina naisena juoksi minun tahtiani, vaikka hänellä olisi varmasti ollut paukkuja kovempaankin menoon.

Viime syksynä päätin, että vuoden päästä sama aika, sama paikka ja sama matka, mutta painoa rutkasti vähemmän. No, suunnittelin kyllä suurempaa painoeroa kuin se tämänhetkinen 4 kiloa... Mutta nyt siis olen taas hölkännyt - lähinnä sellaisia 5 kilometrin lenkkejä. Viikko sitten yllätin itseni totaalisesti jaksamalla juosta yhteen menoon reilut 9 km! Eli tämän projektin myötä kunto on varmasti kasvanut, mutta turhauttaa ettei se vielä paljon näy vaa'an lukemissa. Päätin kuitenkin ajatella, että sen täytyy olla lihasta...

maanantai 15. elokuuta 2011

Iso asia

"Äiti, miks aikuisilla on isot tissit ja iso maha?"
"No aikuisilla naisilla on isommat tissit että jos ne saa joskus vauvan niin se vauva voi imeä maitoo niistä tisseistä."
"No entäs miks aikuisilla on iso maha?"
"Eihän kaikilla aikuisilla oo isoo mahaa."
"Mut miks sulla on?"
...niinpä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Viikko 6

Saavutetut linjat:
paino: -0,4 kg     yhteensä: -1,9 kg
vyötärö: -0 cm   yhteensä: -5,0 cm
BMI: 31,6 (merkittävä lihavuus)

H i d a s t a  on... ja turhauttavaa. Työt alkoivat tällä viikolla taas piiiiitkän tauon jälkeen, ja laihduttamiseen keskittyminen on jäänyt vähän vähemmälle. Vaikka jos tavoitellaan pysyvää elämäntapamuutosta, niin ei kai siihen laihduttamiseen pitäisi niin kamalasti keskittyäkään, niin olen jostakin lukenut. Yhden päätöksen tein töihin liittyen: käytän kolmekerroksisessa talossa vain portaita, en lainkaan hissiä. Paitsi jos on hätätilanne, tai olen kamalasti myöhässä...