Saavutetuista linjoista

Olen siis ollut ylipainoinen koko aikuisikäni. Olen laihduttanut elämäni aikana varmasti kymmeniä kiloja, mutta aina ne ovat tulleet takaisin. Ja kuten tavallista on, nuo pirulaiset ovat yleensä löytäneet tiensä keskivartaloni ympärille ihan kavereiden kanssa - ja niin lukemat ovat vain koko ajan olleet enemmän tai vähemmän nousujohteisia.

Kymmenisen vuotta sitten sain laihdutettua noin 16 kiloa, jotka pysyivät kohtuullisen hyvin poissa siihen asti, kun aloin odottaa ensimmäistä Kullanmurua viitisen vuotta sitten. Minun kohdallani jo pelkkä positiivinen raskaustesti saa vaa'an viisarin värähtämään viisi kiloa eteenpäin. Niinpä massaa ehti yhdeksässä kuukaudessa kertyä 19 kiloa, jotka sitten jollakin konstilla onnistuin saamaan pois - vaikka ei sitä helpoksi voinut kutsua silloinkaan.

Kolmisen vuotta sitten aloin odottaa Pikkusiskoja, ja vakaa aikomus oli tällä kertaa pysytellä painonnousun suhteen kaikkien suositusten sisällä - olinhan ylipainoinen jo raskauden alkaessa. Ei mennyt ihan putkeen... Melkein parikymmentä kiloa ehdin jälleen kerätä matkaseurakseni. Puuskuttaessani tuskaisena kaikkine vaivoineni ihmiset ympärillä valoivat uskoa tulevaan kilonkarkotusoperaatioon vakuuttaen, että "älä huoli, kun sinulla on täällä kolme alle kolmevuotiasta huollettavana, et ehdi itse syödä ja kilot häviävät ihan itsestään". Yeah right. Vaikka tuleva arki hektisyydessään vähän arveluttikin, yhdestä asiasta olin satavarma. Sellaista tilannetta ei tulisi, etten minä ehtisi syödä. Ennemmin näin silmissäni kuvan itsestäni kantamassa vauvoja, vaihtamassa vaippoja tai pesemässä pyykkiä suklaapatukoita täynnä oleva vyötärölaukku lanteilla.

Vyötärölaukkua en muista kantaneeni, joskaan en muista paljon muutakaan ensimmäiseltä puolelta vuodelta Pikkusiskojen syntymän jälkeen. Todistusaineisto antaa kuitenkin syyn epäillä, että jossakin välissä sitä evästä on ehditty lappaa omaankin suuhun. Pikkusiskot ovat nyt 2½-vuotiaita, ja minun piti olla jo ajat sitten päässyt eroon sekä raskauskiloistani että kaikesta muusta ylimääräisestä hyllyvästä aineksesta kehoni ympärillä. Näin siis kuvion oli tarkoitus edetä raskaudenaikaisten suunnitelmieni mukaan. No, tällä hetkellähän tilanne on se, että painan noin kilon enemmän kuin poistuessani synnytyslaitokselta... Miten hemmetissä tässä näin kävi?

Nyt kuitenkin se tuttu uho on taas nostatettu, ja olen tehnyt vakaan päätöksen laihtua. Nämä sanat kieltämättä synnyttävät omissa korvissanikin jo jonkinlaisen dejà vu-ilmiön. Ei siis liene ihme, että ihmiset ympärilläkin suhtautuvat päätökseeni enimmäkseen hyväntahtoisesti naureskellen. Mutta... nyt uskaltaisin varovaisesti väittää, että jokin on muuttunut. Tällä kertaa onnistun.